Olen useasti pyöritellyt mielessäni, kuinka saada ikäihmisille mielekästä tekemistä tai kuinka tehdä heidät näkyvämmäksi osaksi yhteiskuntaamme. Sen he ansaitsevat, sillä he, jos ketkä ovat tehneet työtä, jotta meillä olisi kaikki tämä. Kulttuuriimme ei ainakaan pitkään aikaan ole kuulunut vanhemmista sukupolvista huolehtiminen, muualla maailmassa tämä on hyvinkin yleistä.
Omat isovanhempani ovat poistuneet luotamme jo silloin kuin olin teini-ikäinen, mutta olen useasti kaivannut heitä. Nyt kun näen joillakin ystävilläni olevan neljäkin sukupolvea vielä yhdessä, toivon, että he ymmärtävät kuinka etuoikeutettuja ovat.
Perimässä ja menneessä on aina hyvää ja huonoa. On vaikeita aikoja ja ikäviä muistoja, mutta on myös ainutkertaisia tarinoita ja tietoa menneestä. Asioita, jotka ovat tehneet meistä meidät. Ja aina kun yksi sukupolvi poistuu luotamme-poistuu myös osa menneisyyttämme ja perimäämme. Nuorena nämä asiat eivät välttämättä kiinnosta, mutta tulee kenties aika, kun haluaa tietääkin jotain omasta suvusta ja menneisyydestä. Useasti silloin on jo liian myöhäistä. Ei ole ketään enää kertomassa.
Vanhempien ihmisten kunnioitus on yksi asia, mikä pitäisi oppia jo pienenä. Ala-asteella ollessani alueen eläkeläiset kävivät koulussa syömässä kanssamme ja miksei näin voisi olla vieläkin? Tällaset tilanteet luovat aidon kohtaamisen sukupolvien välillä. Samoin kuin päiväkodit vanhainkotien yhteydessä. Tai toisinpäin. Molemmille nähtäväksi elämän jatkumoa. Seurattavaa ja iloa.
Yksinäisyys on hirveä loukku, josta on vaikea päästä pois. Siitä kärsivät niin lapset, aikuiset kuin vanhuksetkin. Ikäihmisille yksinäisyys voi olla kuin vankila, jos ei pääse edes liikkumaan kotoaan mihinkään.
Hakeuduin vapaaehtoiseksi ikäihmisille, jotta edes omalta osaltani voisin tarjota jollekin hetken seuraa ja ystävyyttä. Jokainen meistä tietää, miltä tuntuu kun odotamme jotain kivaa tapahtuvaksi. On jotain, joka rikkoo kaavan, vaimentaa kellon tikityksen ja keskeyttää ikuisuus-pasianssin.
Käymme kenties kauppa-asioilla, kävelyllä tai sitten vain istumme ja juttelemme. He mieluusti kertovat menneisyydestään ja kokemuksistaan. Jo pelkästään kuunnelluksi tuleminen saa aikaan merkityksellisyyden tunteen. Se tunne kuuluu meille jokaiselle. Ja on itsessään jo yksi voitto yksinäisyystaistossa.
Jos sinua kiinnostaisi tällainen keikka-apu vaikka silloin tällöin, ota yhteyttä alueesi järjestöihin. Itse kouluttauduin EJY ry:n kautta. (www.ejy.fi)